Kambodzan kansanmurha

Olin nimennyt etukäteen kolme asiaa, liittyen tähän meidän matkaan, mitkä on pakko nähdä. Yksin niistä oli Phnom Phenissä sijaitseva Killing fields ja toinen Angor wat. Kolmas oli thaimaalainen ruoka - se lienee jo koettu.

Syy ja seuraus siis siihen miksi tulimme Kambodzaan, olivat juuri nämä kaksi paikkaa. Olen käynyt Auswitchissä ja laittaisin nämä kaksi paikkaa vierekkäin kammottavuudessaan, mikäli joutuisin vertaamaan.

kidutusvankilasta

Mitä Kambodzassa sitten tapahtui? Maa oli ollut sotatanner jo pitkään ennen kansanmurhaa, on sanottu jo pelkästään USA:n tiputtaneen Kambodzaan enemmän pommeja kuin mitä koko toisen maailmansodan aikana yhteensä. Vuodesta 75' vuoteen 79' Kambodzaa hallitsi punakhemerit. Punakhmerit olivat maolainen ryhmittymä, jonka johtajan, Pol Potin unelma oli agrikultuurinen yhteiskunta. Vuonna 75' punakmeerit siirsivät joidenkin arvioiden mukaan kolme miljoonaa kansalaista kaupungeista maaseudulle, tyhjentäen kaupungit lähes kokonaan. Osa kuoli jo matkalla, kuumuudessa vaeltaminen oli liikaa osalle vanhuksista ja lapsista. Kaikki joutuivat pakkotöihin - perheet revittiin hajalle. Myös lapset joutuivat pakkotyöhön auringonnoususta puoleenyöhön. Ruokaa ei ollut tarpeeksi, joten moni kuoli jo pelkästään aliravitsemukseen. Lapsia värvättiin myös lapsisotilaiksi, koska ajateltiin että lapsia on helpompi aivopestä. Syy siihen että joutui teloitettavaksi, saattoi olla esimerkiksi se, että poimit mangon perheellesi ruuaksi. Tämä katsottiin valtiolta varastamiseksi ja riitti syyksi kuolla. Jos vartijoille selvisi, että joku oli ollut valtiolla töissä, mahdollisesti opettajana tai esimerkiksi lääkärinä, joutuivat he valtion vihollisten kuulustelukeskukseen. esimerkiksi Tuol Slengiin. Tuol Sleng oli vain yksi monista kidutuskeskuksista  Koulus tarkoitti sitä, että ansaitsit kuolla.

Phnom Phenissä sijaitsevaan vankilaan, entiseen kouluun, siirettiin kaikki valtion viholliset. Pehmeät kädet tai silmälasit riittivät syyksi joutua kidutuksen kohteeksi. Kiduttamalla vangeilta yritettiin saada tunnustuksia rikoksista joita he eivät olleet tehneet, tunnustuksia yhteyksistä esimerksi Vietnamiin tai Usaan, joita heillä ei ollut. Vain tietynlainen vastaus kelpasi vartijoille ja kidutuksia järjestettiin kolme kertaa päivässä kunnes toivottu vastaus saatiin, jonka jälkeen vangin piti allekirjoittaa tunnustuksensa. Tämän jälkeen vangit lähetettiin teloitettavaksi. Tuol Slengissä käydessämme kuulimme tarinoita todella surullisia ja traagisia ihmiskohtaloista. Kidutusvankilasta on tiettävästi selvinnyt hengissä 7 ihmistä. Kaikenkaikkiaan siellä arviolta kidutettiin noin 17 000 siviiliä, myös lapsia. Vietimme keskuksessa monta tuntia - oli niin paljon kuunneltavaa ja luettavaa.

sellejä, joissa kidutettavia pidettiin

vainoista selvinneitä, osa joutui myös itse työskentelemään kidustusvankilassa

Killing fields - paikka, jonne vangit kuljetettiin teloitettavaksi. Koska luodit olivat kalliita, piti ihmishenki tuhota muilla keinoin - hakkaamalla hakuilla tai bambukepillä, viiltämällä sokeriruon oksalla kurkku auki. Kentillä on yhteensä 129 joukkohautaa - tarkkoja lukuja ruumiiden määrästä ei ole - ja tämä on vain yksi monista paikoista Kambodzassa. Joukkohautakeskittymiä on ympäri maata.

Joukkohautoja

Suurinosa alkuperäisistä rakennuksista oli tuhoutunut jo vuosikymmeniä sitten. Paikalla oli kylttejä, missä mikäkin rakennus on ollut. Haudat kuitenkin olivat jäljellä. Osa haudoista oli kaivettu auki, osa oli jätetty rauhaan. Kun katsoi tarkkaan, saattoi maasta vieläkin pilkottaa vaatteiden riekaleita ja ihmisten luita.

Hauta, josta oli löytynyt 450 uhrin ruumiit

Myös lampi oli usean uhrin ikuinen hauta

Ehkä koskettavin ja eniten kuvatuin oli puu, jonka vieressä oli suuri joukkohauta. Tuota puuta vasten tapettiin lapset tarttumalla niitä jaloista ja hakkaamalla päätä puuta vasten. Sen jälkeen ruumit heitettiin joukkohautaan. Tämä kaikki saatettiin tehdä lapsen vanhemman silmien edessä.

Kun ihmisiä teloitettiin, samaan aikaan kovaäänisistä soitettiin kansallislauluja, jotta uhrien huudot eivät kuuluisi.

Kierros kuoleman kentillä päättyi muistokappelille, jossa säilytetään 8 000 joukkohaudoista löytynyttä pääkalloa.

En voi ymmärtää miten jotain näin kamalaa on voinut tapahtua, vain muutama kymmenen vuotta sitten. Tapahtumat ovat tuoreessa muistissa Kambodzalaisilla ja luin jostain että jopa 40% kärsii edelleen kansanmurhan jälkitraumaattisista oireista. Tapahtumat koskettivat koko valtiota ja jopa neljäsosa koko kansasta murhattiin noiden viiden vuoden aikana. Ennen Phnom Pheniin tuloa katsoin Netflixistä elokuvan "Ensin he tappoivat isäni", joka antaa pintaraapaisun siitä mitä tässä kauniissa maassa oikein tapahtui.