Epäonnenpäivät Balilla

Kaikenlaista on sattunut sitten Kambodzan reissun, vietimme muunmuassa reilut kaksi viikkoa Koh Changin saarella Thaimaassa sukellellen ja hengaillen rennosti. Tammikuun puolessa välissä napattiin kaveriporukka mukaan Bangkokista ja lennettiin Balille, Indonesiaan. Olimme vuokranneet Airbnb:n kautta ihanan uima-allas villan kahdeksi viikoksi käyttöömme.

Kaikenkaikkiaan oli aivan mielettömän hauskat kaksi viikkoa, vaikka pieni epäonni varjosti meidän lomailua. Pojilla oli kova hinku päästä surfaamaan mutta huonommin kävi! Lähes joka päivä aallot olivat sellaista sekasotkua, että surfaaminen oli käytännön mahdotonta. Kokeilin itsekin surfaamista parina päivänä ja oli kyllä aivan sairaan hauskaa! Sekä myöskin sairaan rankkaa! Vuokrattiin itsellemme rannalta rantapoika, joka opetti surfauksen saloihin, kolme tuntia treeniä kustansi 15 euroa.

Loppulomasta alkoi mun epäonnenpäivät. Kerron nyt tässä loppupostauksessa mitkä kaikki asiat voivatkaan mennä pieleen lyhyen ajan sisällä.
Lähdettiin torstai-aamuna Seminyakista skoottereilla Ubudiin, eli noin 30 kilometrin päähän. Ubud on tunnettu sivettikissojen ulostamasta luwak -kahvista ja hippiviboistaan. Kaupungissa on myös kuvattu Eat Pray Love -elokuva. Uluwatussa on monkey forest johon oli eläinten ystävien pakko tietenkin päästä. Koska metsässä asuvat apinat ovat villieläimiä, tuli niiden kanssa olla varovainen. Apinat osasivat myös hyväksikäyttää typeriä turisteja varastamalla esimerkiksi aurinkolasit turren päästä. Ainoa tapa saada lasit takaisin apinan kourista on lahjoa se banaanilla. Apinoita ei myöskään saa katsoa silmiin ja mikäli apina hyppää päälle, tulee pysyä rauhallisena ja heittää banaani maahan, niin apina jatkaa matkaansa banskun luo. Selkeää, eikö?

Aluksi kaikki sujui mukavasti ja apinat eivät vaikuttaneet kovinkaan kiinnostuneilta turisteista ja puuhasivat omia juttujaan. Paikalla oli paljon työntekijöitä jotka osasivat auttaa turisteja apinoiden kanssa. Kävelimme syvemmälle pitkin puisia "pitkospuita" viidakkoon, missä apinoita tuli edelleen paljon vastaan. Eräs pikkuapina kävelikin meitä vastaan ja tarkasteli ensin etunenässä kävelijoitä. Sen jälkeen se pysähtyi keskelle pitkospuita. Päätin välttää yhteentörmäyksen ja lähdin kävelemään toiseen suuntaan kiertäen näin apinan. Apina innostuikin tästä - se juoksi suoraan luokseni ja lähti kiipeämään pitkin jalkaani ensin syliin ja sitten olkapäälle. Voin kertoa että sydän hakkasi jo tässä vaiheessa melko kovaa. Apina jatkoi pitkin käsivartta kohti nyrkkiä ja yritti saada sen auki käpälillään - se varmasti oletti siellä olevan hänelle herkkuja. Kun apina huomasi että herkkuja ei ollut, alkoi se nakertaa hampaillaan kevyesti kämmenselkää. Olin aivan paniikissa mutta yritin kuitenkin pysyä rauhallisena. Laskin käteni hiljalleen kohti maata jotta apina voisi hypätä alas, sitä se ei kuitenkaan halunnut vaan alkoi puremaan käsivarttani. Tietenkään monkey forestin työntekijöitä ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Lopulta apina hyppäsi alas kun Jukka otti muutaman päättäväisen asekeleen lähemmäs. Apina oli likaisilla koivillaan kävellyt pitkin ja poikin käsiäni, joten olin täynnä mutaviiruja ja muutenkin aivan paniikissa vieläkin. Kävin huuhtelemassa käden veden alla ja käsidesillä. Vasta hetken päästä tuli mieleen että saattoikohan apinalla olla esimerkiksi vesikauhu? Saimme ensiapua haavaan infosta ja infon työntekijä osasi kertoa että "Monkey Forestin apinat ovat puhtaita", tarkoittaen kai että rabiesvaaraa ei ole.

Herkuttelija-apina Uluwatussa. Ubudin apinoista ei löydy kuvia koska kaikki kuvat olivat iphonessani... 

Ajelimme skoottereilla takaisin kaupunkiin ja skootterin kyydistä hypätessäni löin pohkeeni viereisen skootterin kuumaan pakoputkeen ja siitä tulikin muhkea palovamma.

Illalla google alkoi laulamaan ja kauhutarinat vesikauhusta alkoivat kummitella takaraivossa. Vesikauhuun ei ole olemassa parannuskeinoa. Laitoin myös vakuutusyhtiöön sähköpostia, josta suositeltiin lähetemään mahdollisimman pian sairaalaan. Noin 12 tuntia apinanpuremasta istuinkin Balilaisessa sairaalassa ja sain rabiesrokotteen molempiin käsiini. Koska en ollut varma oliko vakuutusyhtiö hoitanut maksusitomuksen sairaalan, olin ottanut luottokortin mukaan. Myös passi oli pakollinen sairaalareissulla henkilöllisyyden todentamisessa.

Ajelimme taxilla Kutalle moikkaamaan kavereita ja pelaamaan huojuvaa tornia - joka oli Balin reissun ykkösviihdyke. Koska hotellimme oli Seminyakissa, jouduimme ottamaan taxin päästäksemme takaisin. Taxin viittelöityämme olimme juuri hyppäämässä sen kyytiin, kun kundi skootterin selässä pysähtyi meidän ja taxin väliin ja tarjosi kyytiä. "Transport?" Skootterikyydille ei ollut tarvetta koska olimme jo saaneet taxin, niinpä skootterikundi lähtikin jatkamaan matkaa ja tarttui samalla käsilaukkuuni ja kaasutti se mukanaan pois. Kaikki tapahtui muutamassa sekunnissa, eikä käsilaukun olkahihna tosiaan kestäny skootterin vauhtia vaan katkesi hyvin äkkiä. Skootterin perään oli turha lähteä - laukku oli mennyttä ja niin oli passi, puhelin ja luottokortti.

Vakuutusyhtiö oli varmasti iloinen kun olin heihin yhteydessä vuorokauden aikana kaksi kertaa, kahden eri tapaturman takia. Vakuutusyhtiö vastuutti olemaan yhteydessä Balin poliisiin, sillä passini piti ilmoittaa kadonneeksi.

Lähdimme seuraavana aamuna taksilla sompailemaan Balin poliisiasemalle. Vastaanotto poliisiasemalla oli täydellisen tympeä ja kuin suoraan jostain sketsistä. Suuren vastaanottotiskin takana istui kaksi poliisia selaamassa molemmat puhelimiaan. Toinen soitti puhelimestaan youtubevideoita koko sen ajan, kun olin poliisiasemalla. Voin kertoa että pokka meinasi pariin otteeseen mennä, kun sama tingelitongeli  kappale alkoi soimaan uudelleen. Toinen poliisi otti tapaukseni vastaan todella nihkeästi ja oli todella selvää ettei häntä voinut vähempää kiinnostaa. Paperit täytettyään hän kirjaimellisesti heitti paperikasan kolleegansa päälle ja poistui huoneesta. Kun lähdettiin poliisiasemalta revettiin vaan molemmat nauruun - ei voi olla tollasta.

Mun epäonnenihan ei kuitenkaan tähän vielä loppunut. Kun päästiin hotellille, mulla alkoi aivan järkyttävä vatsatauti ja lämpö nousi lähes 39 asteeseen ja tätä hauskuutta kesti melkein kolme kokonaista päivää. Ja tämähän ei ollut mikään ihan tavallinen vatsatauti vaan haittavaikutuksia rabies -rokotteesta. Nyt istun Jakartassa hotellissa, koska Suomen suurlähetystö sijatsee täällä ja vain täältä voi saada Suomen passin. Nyt sitten eikun odottelemaan ja toivomaan että passi saapuu mahdollisimma pian. Huomenna palaamme Jukan kanssa kahdestaan Balille - toivottavasti seuraavat viikot sujuvat rauhallisemmin...

Tuntuu uskomattomalta miten voikaan mennä noin päin honkia aivan kaikki! Onneksi kaikesta selviää ja rahalla saa uuden puhelimen ja passinkin! Ehkä tämä myös opettaa hieman lisää varovaisuutta maailmalla matkaillessa.

Kambodzan kansanmurha

Olin nimennyt etukäteen kolme asiaa, liittyen tähän meidän matkaan, mitkä on pakko nähdä. Yksin niistä oli Phnom Phenissä sijaitseva Killing fields ja toinen Angor wat. Kolmas oli thaimaalainen ruoka - se lienee jo koettu.

Syy ja seuraus siis siihen miksi tulimme Kambodzaan, olivat juuri nämä kaksi paikkaa. Olen käynyt Auswitchissä ja laittaisin nämä kaksi paikkaa vierekkäin kammottavuudessaan, mikäli joutuisin vertaamaan.

kidutusvankilasta

Mitä Kambodzassa sitten tapahtui? Maa oli ollut sotatanner jo pitkään ennen kansanmurhaa, on sanottu jo pelkästään USA:n tiputtaneen Kambodzaan enemmän pommeja kuin mitä koko toisen maailmansodan aikana yhteensä. Vuodesta 75' vuoteen 79' Kambodzaa hallitsi punakhemerit. Punakhmerit olivat maolainen ryhmittymä, jonka johtajan, Pol Potin unelma oli agrikultuurinen yhteiskunta. Vuonna 75' punakmeerit siirsivät joidenkin arvioiden mukaan kolme miljoonaa kansalaista kaupungeista maaseudulle, tyhjentäen kaupungit lähes kokonaan. Osa kuoli jo matkalla, kuumuudessa vaeltaminen oli liikaa osalle vanhuksista ja lapsista. Kaikki joutuivat pakkotöihin - perheet revittiin hajalle. Myös lapset joutuivat pakkotyöhön auringonnoususta puoleenyöhön. Ruokaa ei ollut tarpeeksi, joten moni kuoli jo pelkästään aliravitsemukseen. Lapsia värvättiin myös lapsisotilaiksi, koska ajateltiin että lapsia on helpompi aivopestä. Syy siihen että joutui teloitettavaksi, saattoi olla esimerkiksi se, että poimit mangon perheellesi ruuaksi. Tämä katsottiin valtiolta varastamiseksi ja riitti syyksi kuolla. Jos vartijoille selvisi, että joku oli ollut valtiolla töissä, mahdollisesti opettajana tai esimerkiksi lääkärinä, joutuivat he valtion vihollisten kuulustelukeskukseen. esimerkiksi Tuol Slengiin. Tuol Sleng oli vain yksi monista kidutuskeskuksista  Koulus tarkoitti sitä, että ansaitsit kuolla.

Phnom Phenissä sijaitsevaan vankilaan, entiseen kouluun, siirettiin kaikki valtion viholliset. Pehmeät kädet tai silmälasit riittivät syyksi joutua kidutuksen kohteeksi. Kiduttamalla vangeilta yritettiin saada tunnustuksia rikoksista joita he eivät olleet tehneet, tunnustuksia yhteyksistä esimerksi Vietnamiin tai Usaan, joita heillä ei ollut. Vain tietynlainen vastaus kelpasi vartijoille ja kidutuksia järjestettiin kolme kertaa päivässä kunnes toivottu vastaus saatiin, jonka jälkeen vangin piti allekirjoittaa tunnustuksensa. Tämän jälkeen vangit lähetettiin teloitettavaksi. Tuol Slengissä käydessämme kuulimme tarinoita todella surullisia ja traagisia ihmiskohtaloista. Kidutusvankilasta on tiettävästi selvinnyt hengissä 7 ihmistä. Kaikenkaikkiaan siellä arviolta kidutettiin noin 17 000 siviiliä, myös lapsia. Vietimme keskuksessa monta tuntia - oli niin paljon kuunneltavaa ja luettavaa.

sellejä, joissa kidutettavia pidettiin

vainoista selvinneitä, osa joutui myös itse työskentelemään kidustusvankilassa

Killing fields - paikka, jonne vangit kuljetettiin teloitettavaksi. Koska luodit olivat kalliita, piti ihmishenki tuhota muilla keinoin - hakkaamalla hakuilla tai bambukepillä, viiltämällä sokeriruon oksalla kurkku auki. Kentillä on yhteensä 129 joukkohautaa - tarkkoja lukuja ruumiiden määrästä ei ole - ja tämä on vain yksi monista paikoista Kambodzassa. Joukkohautakeskittymiä on ympäri maata.

Joukkohautoja

Suurinosa alkuperäisistä rakennuksista oli tuhoutunut jo vuosikymmeniä sitten. Paikalla oli kylttejä, missä mikäkin rakennus on ollut. Haudat kuitenkin olivat jäljellä. Osa haudoista oli kaivettu auki, osa oli jätetty rauhaan. Kun katsoi tarkkaan, saattoi maasta vieläkin pilkottaa vaatteiden riekaleita ja ihmisten luita.

Hauta, josta oli löytynyt 450 uhrin ruumiit

Myös lampi oli usean uhrin ikuinen hauta

Ehkä koskettavin ja eniten kuvatuin oli puu, jonka vieressä oli suuri joukkohauta. Tuota puuta vasten tapettiin lapset tarttumalla niitä jaloista ja hakkaamalla päätä puuta vasten. Sen jälkeen ruumit heitettiin joukkohautaan. Tämä kaikki saatettiin tehdä lapsen vanhemman silmien edessä.

Kun ihmisiä teloitettiin, samaan aikaan kovaäänisistä soitettiin kansallislauluja, jotta uhrien huudot eivät kuuluisi.

Kierros kuoleman kentillä päättyi muistokappelille, jossa säilytetään 8 000 joukkohaudoista löytynyttä pääkalloa.

En voi ymmärtää miten jotain näin kamalaa on voinut tapahtua, vain muutama kymmenen vuotta sitten. Tapahtumat ovat tuoreessa muistissa Kambodzalaisilla ja luin jostain että jopa 40% kärsii edelleen kansanmurhan jälkitraumaattisista oireista. Tapahtumat koskettivat koko valtiota ja jopa neljäsosa koko kansasta murhattiin noiden viiden vuoden aikana. Ennen Phnom Pheniin tuloa katsoin Netflixistä elokuvan "Ensin he tappoivat isäni", joka antaa pintaraapaisun siitä mitä tässä kauniissa maassa oikein tapahtui.

Ajatuksia Kambodzasta

Joulu tuli ja joulu meni ja niin vaihtui myös vuosi. Me vietimme joulun Bangkokissa - jossa joulunpyhät olivat päiviä muiden joukossa. Kävimme jouluaattona kuitenkin hienosti syömässä, joulupäivänä käytiin katsastamassa Bangkokin leffateatteritarjonta. Käytiin katsomassa Murder on the Orient Express. Koska Thaimaassa kuningas nauttii kansan suurta suosiota, tuli ennen elokuvan alkua parin minuutin pituinen ylitysvideo kuninkaalle, jolloin kaikkien tuli nousta ylös penkeistä ja katsoa video seisten.

Ruuhkaa Phnom Phenissä

Vuosi vaihtui Kambodzassa. Tykästyin tuohon maahan jotenkin ihan hirveästi! Kambodza ja oli ehkä niin erilainen Thaimaaseen verrattuna, vähemmän turisteja ja enemmän aitoa paikallista elämää. Tiedossa oli, että Kambodza on todella köyhä maa, jossa tulee olla Thaimaata enemmän varuillaan. Tuktuk -ryöstöt ruuhkassa ovat yleisiä ja tästä muutama tuktuk-kuskikin meille huikkasi pitämään laukuista kiinni matkan aikana. Ryöstöt tapahtuvat siis niin, että ohi ajava moottoripyörä nappaa vauhdissa ruuhkassa seisovan tuktukin kyydissä olevalta turistilta laukun/lompakon mukaansa.

Köyhyyttä näkyi Kambodzassa paljon, samoin kuin maamiinoissa vammautuneita ihmisiä, jotka joutuivat kerjäämään kaduilla. Kambodzassa on edelleen miljoonia maamiimoina haudattuna metsiin sotien jäljiltä. Paikalliset asuivat röttelötaloissa ja favelatyyppisissä asumuksissa keskustan ulkopuolella. Kierrätystä ei ole minkäänlaista ja kaikki köyhillä alueilla roskaa ja muovia oli uskomattomia määriä kaikkialla.

Huomasimme muutamia asioita reissumme aikana. Kambodzassa mies on kingi. Ravintolassa menu tuodaan ensin miehelle, mies saa ensimmäisenä juoman eteensä, samoin ruuan - joka ikinen kerta! Jouduimme käyttämään paljon tuktukkia Kambodzassa ja esimerkiksi useisiin nähtävyyksiin tutustuaksesi kannattaa ottaa päiväksi oma kuski joka kuskaa paikasta a. paikkaan b. Tuktuk-kuskien kanssa huomasimme aina saman ilmiön. Mikäli piti tehdä jokin päätös, kuten mihin ajetaan seuraavaksi, kuski puhui aina Jukalle. Huomasimme tämän saman kun aloimme tarkkailla muita turisteja samoissa tilanteissa. Miehet hoitavat asiat keskenään ja naisen mielipiteellä ei ole niin suurta painoarvoa. Kuitenkin kun liikuskelin kaupungilla itsekseni, sain hyvää palvelua ja paikalliset pystyivät keskustelemaan kanssani ilman että väliin tarvittiin miestä tulkiksi, heh!

Luin netistä ennen reissua, että naisten tulee kiinnittää Kambodzassa enemmän huomiota pukeutumiseen - kylillä ei voi viilettää bikineissä ja minisortseissa. Paikallisten tapojen mukaan minisortseja käyttävät vain prostituoidut ja näinollen länkkäri joka hiihtelee minisortseissa saa varmasti enemmän tai vähemmän pahaa silmää paikallisilta. Näinollen jätin naruolkaimiset topit ja lyhyemmät mekot rinkkaan Kambodzan reissun ajaksi. Myöskään esimerkiksi Angor Watin temppeleihin  tulisi pukeutua olkapäät ja polvet peittäen.

Pää on pyhää aluetta, eikä toisen ihmisen päähän tulisi missään tilanteessa koskettaa - pää on sielun koti. Näin kerran kaupungilla kun eräs turistinaine löi paikallista miestä tyhjällä muovipullolla kevyesti päälaelle - yritti näin siis saada miehen huomion itseensä - mies jota nainen oli lyönyt, oli todella järkyttyneen ja häkeltyneen näköinen tilanteesta.

Kambodzassa on käytössä Yhdysvaltain dollari, sekä paikallisten oma valuutta Riel. Kahden valuutan kanssa pelaaminen oli yllättävän helppoa ja varsinkin tinkaaminen oli hauskaa kun pystyi ehdotella summia molemmista valuutoista.

Tuoreita kookoksia! Näitä tuli juotua! Nam!

Ulkona syöminen oli Kambodzassa halpaa! Vatsan sai täyteen parilla dollarilla ja olut oli edullisimmillaan ravintolassa 0,50 dollaria, eli 0,40 euroa. Paikallinen ruoka oli todella hyvää! Kasvisruokaa sai kaikkialta! Lemppariksi muodostui Gai lan, jota oli monessa kasvisruuassa. Niin hyvää! Eräänä iltana kävin intialaisessa, annos joka piti sisällään ison naanleivän, riisikulhon, ja kulhollisen vegecurrya, sekä oluen maksoi 4 dollaria, eli 3,35 euroa.

Kävimme hotellimme lähellä olevassa khmeeriruokaa tarjoavassa ravintolassa viimeisenä iltana ollessamme Phnom Phenissä. Ravintola halusi saada turistit maistamaan erilaisia makuja, näin ollen heillä oli käytäntö että mikäli asiakas ei pidä saamastaan annoksesta, sen voi palauttaa keittiöön eikä kukaan kysy sinulta miksi haluat sen palauttaa. Luonnollisesti palauttamastasi annoksesta ei tarvitse maksaa. Päivän päätteeksi ravintola antoi palautetut annokset kodittomille. Voin kertoa, että täällä käydessämme ei käynyt mielessäkään palauttaa annosta koska ruoka oli taivaallista!

Joen rannalta Phnom Phenistä. Istuttiin tässä lähellä terassilla ja katseltiin ihmisiä. Parin metrin päässä oli kukko häkissä ja se kiekui noin viiden minuutin välein. Nauratti että tämmöstä täällä Kambodzan pääkaupungissa.

Vaikkakin Kambodza on suurilta osin malaria-aluetta, eivät malariahyttyset viihdy Siem Reapissa tai Phnom Phenissä. Kun emme olleet vielä lyöneet lukkoon mihin suuntaamme kaupunkilomailun jälkeen, pohdimme yhtenä vaihtoehtona Kambodzan saaria. Sinne olisi kuitenkin pitänyt ottaa malarialääkitys ja toiseksi saariasto Kambodzassa on manteretta kalliimpaa hoodia. Yritimme varata hotellia uudenvuoden päiville, mutta käytännössä kaikki saaret olivat täyteen bookattuja! Halvin majoitus olisi ollut 60 euroa yöltä.. ei kiitos!

En lähtisi fish massageen ihan vain koska se ei ole kaikista eettisin vaihtoehto. Tämä kyltti kuitenkin nauratti.

Elefant Nature Park - parasta Thaimaassa!

Yksi syy, miksi päätimme matkustaa Chiang Maihin, oli Elefant Nature Park. Jukka löysi paikan netistä, kun mietimme mihin matkustaisimme Thaimaassa. Innostuin samantien.

Elefant Nature Park on vuonna 1990 aloittanut toimintansa. Se on riistosta ja eläinten hyväksikäytöstä ja pahoinpitelysta vapaa puisto. Puisto pyörii lahjoituksilla, sekä vapaaehtoistyöllä sekä luonnollisesti turistien vierailuilla. Vierailupäiviin kuuluu norsujen ruokkimista, mutakylpyjä ja peseytymistä - norsujen ehdoilla.

Nature Park on pelastanut yhteensä noin 200 norsua. Tällä hetkellä puistossa on noin 70 eläkkeellä olevaa norsua, jotka ovat aikaisemmin olleet töissä esimerkiksi sirkuksessa, tai joutuneet tekemään raskasta fyysistä työtä tai vastaavasti olleet ihmisten viihdykkeenä ratsastuskäytössä.

Käytännössä kaikki ei-villinorsut, ovat käyneet läpi pitkän ja traagisen tien. Elefantin poikaset viedään emoiltaan, tappamalla ensin emo-norsu, jotta vauvanorsu saadaan napattua. Sen jälkeen eläin alistetaan pelkäämään ihmistä. Elefanttia pidetään sidottuna, kaikki neljä jalkaa kiinni toisissaan. Jo tämä asento on eläimelle epäergonominen ja tuottaa kipua. Elefanttia pidetään nälässä ja janossa monta päivää, sekä hakataan. Eläin alistetaan pelkäämään kipua ja alistamalla tottelemaan ihmistä. Tämä koettelemus kestää niin kauan, yleensä viikkoja, kunnes elefantti on murrettu, tätä kutsutaan sanoilla breaking the spirit. 

Kun elefanttia koulutetaan esimerkiksi sirkuskäyttöön tai ratsastukseen, sen koulutus on väkivaltaista. Kouluttajat käyttävät keppiä, jonka päässä on piikkikärki. Eläimiä pistetään näillä aseilla, mikäli elefantti ei tee kuten kouluttaja tahtoo. Netissä on varmasti pyörinyt videoita, missä elefantti maalaa taulua. Miten se voikaan osataa? Kun oikeasti ajattelee, niin elefantti maalaamassa taulua ei voi olla mitään muuta kuin ihmisen typerä keksintö. Norsulla on kärsässään pensseli jolla se sutii taulua. Norsun vieressä kuitenkin seisoo kouluttaja, joka painaa norsun herkkiä korvia metallipiikillä, ohjaillen näin kivulla elefantille mihin suuntaan tulee maalata.

Asia, josta on yhä enemmän ja enemmän alettu puhumaan, on elefanttiratsastus. Norsulle on erittäin kivuliasta kun niillä ratsastetaan. Norsun selkä ei ole tarkoitettu ratsastamiseen, eikä näin ollen kestä painoa selkänsä päällä. Pitkän ajan kuluessa norsun selkäranka jossain vaiheessa pettää, koska ei kestä sen päälle tulevaa painolastia. Selkärangan murtuminen on luonnollisesti elefantille äärimmäisen kivuliasta. Useita tällaisia, kärsineitä, vammautuneita elefantteja on pelastettu Elefant nature parkkiin. Paikan nettisivuilta voi lukea elefanttien tarinoita ja katsoa videoita. Varoituksen sanana että itkuhanat voivat aueta, osa tarinoista on todella traagisia. Eräskin elefanttirouva oli joutunut vetämään raskaita tukkeja 30 vuotta elämästään, jossa työskennellessään vammautui pahasti. Elefant Nature park osti vammautuneen elefantin omistajaltaan ja elefanttirouva pääsi näkemään lajitovereitaan ensimmäisen kerran kolmeenkymmeneen vuoteen. Lisää tarinoita löytyy täältä.

Chiang Maissa tehdään paljon laitonta kaskeamista. Hän on käynyt hinkkaamassa itseään palaneeseen puunrunkoon, siitä tuo musta hiililaikku.

Yritimme varata päiväreissua Elefant Nature Parkkiin joitan päiviä ennen kuin suunnittelimme sinne menevämme. Olimme kuitenkin säälittävän myöhässä. Aikaisimmat vierailuajat olivat kuukauden päästä, mikäli ENP:lle mieli päästä. Iski paniikki ja päätimme käydä kyselemässä ENP:n toimistosta lisää. Elefant Nature Parkilla on elefantteja myös muualla Chiang Main läheisyydessä ja myös muille alueille tehdään retkiä. Näin ollen bookkasimme itsemme retkelle, joka ei sijoittunutkaan puistoon, vaan Chiang Maista länteen. Täällä toimi Elefant Nature Parkin alainen projekti, jossa myös asusti eläköityneitä elefantteja.

Kyyti tuli Thaimaalaiseen tapaan sovittuna aamuna, puoli tuntia myöhässä. Minibussissa oli meidän lisäksemme viisi muuta turistia, opas sekä autokuski. Matka päämäärään kesti 1,5 tuntia, josta puoli tuntia meni lava-autossa maaston ollessa niin epätasaista, ettei minibussi olisi jaksanut perille asti.

Saavuimme tämännäköiseen paikkaan, riisipeltojen ja metsän keskelle. 

Hetki meni maisemia ihmetellessä kunnes pian näimme kolmen elefantin käyskentelevän metsien lomasta. Elefanttien perässä tuli kaksi miestä ja poika jotka pystyivät ääntään käyttäen ohjailemaan elefantteja oikeaan suuntaan. Yksi elefanteista käveli suoraan ruokintapaikalle, se selkeästi tiesi että mitä seuraavaksi tapahtuu. Norsut eivät olleet millää tavalla kiinni, tai aitauksessa. Bambusta tehtyjen kaiteiden välistä mahtui pujahtamaan elefanttien puolelle.

Elefantit menivät odottamaan herkkuja ja me pääsimme ruokkimaan niitä. Saimme isot korit täynnä banaaneja ja kurpitsaa ja elefantit odottelivat kärsimättöminä välipalaa. Herkut piti antaa elefantin kärsään, jota se käytti kuin kättä ja siirsi sillä herkut suuhunsa. Me Jukan kanssa ruokimme neljä vuotiasta elefanttia, joka oli pelastettu sirkuksesta. Kaksi muuta oli hieman vanhempia, toinen oli 35 -vuotias nuorukainen. Neljä vuotiaalla elefantilla oli edelleen stressikäyttäytymistä ajalta, jolloin se oli ollut sirkuksessa. Se heilui edestakaisin, samaan tapaan kuin vankeudessa elävät eläimet eläintarhassa. Opas kertoi stressiperäisen käytöksen laantuvan vuosien kuluessa.

Iso elefantti odottaa herkkuja suu auki, pienempi on valmiina ottamaan banaanin kärsäänsä

Tämän jälkeen meille tarjottiin lounas (kasvisruoka-lounas!) ja seuraavaksi oli tiedossa mutakylpyjä. Mutakylvyt ovat elefanttien luonnollinen tapa suojautua auringolta ja ne nauttivat siitä suuresti. Saimme Nature Parkin työntekijältä vaatteet jotka päällä menimme mutaan elefanttien kanssa. Vähän jännitti että mitähän tästäkin tulee.

Muta oli upottavaa! 

Mutakylpy olikin hauskaa! Elefantit selkeästi nauttivat siitä ja heittelivät itsensä päälle mutaa kärsällään. Elefantteja pääsi lähelle ja kunnolla koskettamaan ja kohtaamaan ne. 

Mutakylvyn jälkeen oli pesun vuoro. Elefantit jolkottelivat hiljalleen pesupaikalle. Pienin, neljä vuotias ei aluksi meinannut tulla veteen ollenkaan. Lopulta sekin rohkeni ja nautti kylpemisestä enemmän kuin kukaan muu. Se sukelteli vedessä ja pyöriskeli siellä vaikka kuinka pitkään, tullen välillä pintaan kurkistamaan mitä tapahtuu. 

Pikkunorsu sukeltelee.

Elefantin pesu ei ole mitään kuivaa hommaa, voin kertoa. Tuntui uskomattomalta olla niin lähellä niin mahtavaa eläintä. Tuntui luonnolliselta ja helpolta, vaikkakin tietenkin piti olla varuillaan. Se, mikä elefanteissa eniten viehätti, oli niiden silmät. Niin lempeän viisaat ja kauniit. Tuli tunne, että nämä kolme elefanttikaverusta ovat onnellisia täällä. Ne saavat päivät pitkät käyskennellä vapaana metsissä ja elää norsun elämää. Ihmiset, jotka norsujen kanssa kulkivat mukana, myös nukkuvat norsujen kanssa. Metsässä oli teltta ja pieni asumus jossa kaksi aikuista miestä viettivät öitään ja hoitivat norsuja, kuin lammaspaimenet. Norsuja pitää myös pitää silmällä, etteivät ne mene tuhoamaan läheisiä riisipeltoja... 

Loppuajasta saimme vielä viettää elefanttien kanssa aikaa ruokkien niitä ja paijaillen. Teimme myös pienen kävelyretken elefanttien perässä viidakossa. 

Maksoimme tästä unohtumattomasta päivästä 50 euroa per nenä ja ei kirpaissut ollenkaan kun tietää miten hyvään tarkoitukseen rahat menevät. Tiedän jo nyt etten tule unohtamaan tätä ikinä! Ensi kerralla olemmekin sitten vähän aikaisemmin liikenteessä ja bookkaan meidät viikoksi vapaaehtoisiksi Nature Parkkiin...

Ja kolme pientä muistutusta kaikille :

1. Älä ratsasta norsulla

2. Älä mene katsomaan norsuesityksiä (sirkusta ym.)

3. Älä anna rahaa, jos joku yrittää kerjätä norsun avulla ( yleistä Bangkokissa )